Kalastusmatkailuinnovaatio 2012
Kalastusmatkailuinnovaatio 2012 -kilpailu
Keksi, esitä tai kehitä uusi kalastusmatkailuun liittyvä innovaatio
Kalastusmatkailun Osaamiskeskus ry. järjestää jo perinteeksi muodostuneen Suomen kalastusmatkailuinnovaatiokilpailun myös vuodelle 2012. Ehdotukset on lähetettävä tammikuun 2012 loppuun mennessä.
Kilpailu on avoin kaikille kalastusmatkailun kehittämisestä kiinnostuneille henkilöille, yrityksille ja yhteisöille. Kilpailuun voi osallistua useammallakin ehdotuksella täyttämällä useita hakemuksia. Osallistuvien yksityishenkilöiden täytyy olla vähintään 18 vuotta täyttäneitä ja ehdotuksen lähettäjätaholla täytyy olla täydet oikeudet kyseiseen innovaatioon.
Kilpailulla haetaan uudenlaisia kotimaista kalastusmatkailua edistäviä ja sitä tukevia tuote-, liiketoiminta- ja palveluinnovaatioita. Yleisen sarjan pääpainona on tänä vuonna löytää erityisesti mökkilomailuun ja -vuokraukseen liittyviä kalastuspalveluinnovaatioita, mutta myös muut kalastusopastukseen ja kalastusohjelmapalveluihin liittyvät tuoreet ideat ovat tervetulleita.
Tuottavuuden kasvu syntyy pääosin teknologian kehityksestä ja teknologiaa hyödyntävien ideoiden määrän kasvusta. Kaikkiaan innovaatioilla tähdätään kaupallisesti uudella tavalla hyödynnettävään tietoon, tuotteeseen, prosessiin tai osaamiseen. Kerro meille hullunkurisimmiltakin tuntuvat ideasi ja osallistu kilpailuun.
Arviointiryhmä valitsee voittajan ja mahdolliset kunniamaininnan saavat määräaikaan saapuneista kirjallisista ehdotuksista. Tarvittaessa innovaatioiden kehittäjiä haastatellaan henkilökohtaisesti.
Arviointiryhmässä ovat ylijohtaja Jaakko Lehtonen Matkailun edistämiskeskuksesta (MEK) puheenjohtajana ja jäseninä Heli Walls, Seppo Suuronen, Hannu Salovaara ja Juha Kemppainen Kalastusmatkailun osaamiskeskuksesta, näyttelykoordinaattori Martina Haglund Suomen Messuilta, kalataloustarkastaja Kai Samanen Uudenmaan ELY – keskuksesta, tuottaja Aki Vepsäläinen Sevent Oy:stä, projektipäällikkö Ismo Kolari Pro-Agriasta, tutkimuspäällikkö Petteri Ohtonen Haaga – Perhosta ja puheenjohtaja Ari Pajukoski Suomen kalastusopaskilta ry:stä.
Arviointiryhmällä on salassapitovelvollisuus ja kaikki ehdotukset käsitellään luottamuksellisesti. Ainoastaan palkitut julkaistaan. Ryhmän jäsenet ja heidän perheenjäsenensä eivät itse voi osallistua kilpailuun.
Kilpailussa on kaksi sarjaa
1. Yleinen sarja, jossa voittaneen ehdotuksen lähettäjälle annetaan pääpalkintona Suomen Messusäätiön lahjoittama 3.000 euron palkinto.
2. Paras www-sivusto / sosiaalinen media -sarja, jossa voittajalle annetaan Matkailun edistämiskeskuksen lahjoittama 1.000 euron palkinto.
Palkintoraha tulee käyttää palkittavan innovaation kehittämiseen. Arviointiryhmä voi jakaa myös kunniamainintoja harkintansa mukaan. Päätöksiin ei voi hakea muutosta. Kalastusmatkailun Osaamiskeskus ry:llä on oikeus julkistaa palkittavat ehdotukset ja tarvittaessa jättää palkitsematta yhtään ehdotusta.
Molempien sarjojen arvioinnissa kiinnitetään erityistä huomiota innovaation ainutlaatuisuuteen, uutuuteen, laadukkuuteen, liiketoiminnalliseen toteutettavuuteen ja hyödynnettävyyteen.
Sarjojen voittajat julkistetaan Kalastus 2012 -messujen yhteydessä maaliskuussa 2012 Helsingin Messukeskuksessa.
Kilpailusta lisätietoja antavat:
- Juha Kemppainen, puh 050 5055369, juha.kemppainen@matkailunkehitys.com
- Hannu Salovaara, puh. 045 1211210, hannu.salovaara@kopteri.net
http://suomenkalastusmatkailu.fi/
Kilpailuun pääset osallistumaan tästä.






